Kuura

Kansi (c) Karin Niemi
Urbaania fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Nykypäivän Suomeen sijoittuvassa kertomuksessa pedon ja ihmisen kahtiajako on pelkkä veteen piirretty viiva.

Lukiolaiset ystävykset Inka ja Aaron elävät suojattua elämää Turun kupeessa sijaitsevassa, muurin ympäröimässä Kuurankeron pikkukaupungissa, jossa ihmissusiin törmää enää vain uutisissa ja historiankirjoissa. Tasainen arki saa kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen. Pelko rakkaan menettämisestä pakottaa Inkan etsimään apua muurin varjoisalta puolelta, kylmästä susien yöstä. Teko repii auki salaisuuden, jonka seuraamuksilta edes Aaron ei voi välttyä - etenkään sen jälkeen, kun mukaan vedetään suloinen, pedontuoksuinen Matleena.

Olin tehnyt anteeksiantamattoman rikoksen. Olin nyt virallisesti vastuussa, mikäli Kuurankerossa ikinä tapahtuisi ihmissusien aiheuttamia surmia. Olin pelastanut ihmishengen.


ISBN: 978-952-202-709-2
Ilmestyminen: 4/2016.
Tilaa kirja kustantajan sivuilta: Myllylahti
Saatavilla myös E-kirjana: Elisa Kirja

Lue ensimmäiset 10 sivua TÄSTÄ.

Kuva(c)Karin Niemi
Kirjan meriitit


"Pitkäkankaalla on paketti hallussa: Missään vaiheessa ei tullut notkahdusta juonen intensiteettiin, epäuskottaviin ratkaisuihin en törmännyt lainkaan, juonenkäänteet olivat tuoreita ja romantikon sydämeni muljahti moneen kertaa tunteiden vuoristoradassa. Lisäksi kirja herätti minussa paljon kysymyksiä -- hyvällä tavalla. Niihin varmastikin palataan seuraavissa osissa. Näen tässä kansainvälistä potentiaalia!" - J.S. Meresmaa

"Myllylahti on osunut häränsilmään tällä kirjalla, ja Kuura onkin avausosa uudelle trilogialle. -- Hienoa, että kirjailija on uskaltanut kirjoittaa näin ääripäähahmot samaan kirjaan. Samoin narttumaisen, ei-niin-miellyttävän päähenkilön kirjoittaminen on raikas ja yllättävä veto."

"After finishing the book, I started working on the cover, upon which I wanted to reflect all the feelings that I had while reading. Chills, fear, excitement, beauty. That was my main goal." - Kuuran graafikko kirjasta ja kansiprojektista

The YA Diaries
"Kuurasta löytyy kaikkea sitä, mitä hyvästä young adult -kirjasta kuuluukin: jännitystä, romantiikkaa, kiinnostavia henkilöhahmoja ja maailma, johon uppoutua ja josta haluaa oppia koko ajan lisää. Inkan ja Aaronin kertojaäänillä vuorottelevat luvut toimivat hyvin ja molemmilla on selkeästi omat tarinansa, jotka kuitenkin sopivat myös täydellisesti yhteen."

Sivujen havinaa
"Kuura yllätti minut positiivisesti ja on ehdottomasti yksi parhaista kirjoista, jonka olen tänä vuonna lukenut!"

Sivujen välissä
"Elina Pitkäkangas on onnistunut kirjoittamaan kirjan tyylillä, joka todella lämmittää minun sydäntäni. Se on mukaansatempaavaa ja vauhdikasta, koukuttavaa ja kohdeyleisöllensä sopivaa. -- Kuura on jälleen kerran yksi sellainen nuortenkirja, joka onnistuu välttämään kaikki pahimmat genrelle tyypilliset kliseet, ja sen takia olemaan hyvin omalaatuinen ja yllättävä lukukokemus."

Saran kirjat
"Kuura on Elina Pitkäkankaan vakuuttava ja taitavasti rakennettu esikoisteos. -- Kuura on virkistävä lisä kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa, jossa nuorten maailman kuvaaminen puhekieltä myöten on onnistunutta. Vinkkaan tätä ilman muuta (yläkoululaisista ylöspäin) nuorille!"

Notko, se lukeva peikko
"Erityisesti kirjasta kiinnostuin siinä vaiheessa, kun olin jo hetken makuuttanut sitä kirjahyllyssäni, ja töissä nuoret alkoivat kysellä kirjan ja sen tulevan jatko-osan perään. "Onks teillä Kuuraa?" "Tiiätsä sen Pitkäkankaan kirjan, mikäsenniminytoli, koska siihen tulee jatkoo?" Tämmöisistä kirjastotädille esitetyistä kysymyksistä tietää, että kirjasta on tykätty."

"Juoni on ehyt kokonaisuus ja piti ainakin minut tiukasti otteessaan loppuun saakka. Arvailin kyllä tarinan etenevän eri suuntiin, mutta yleensä olin väärässä. -- Kirjan henkilöt saavat oppia, että pienilläkin teoilla voi olla valtavat seuraukset. Loppu veti tapahtumat hyvin yhteen, mutta jätti paljon avoimeksi myös jatko-osia varten. Trilogian toinen osa Kajo ilmestyy keväällä 2017. SItä odotellessa!"

"Kuura teki vaikutuksen, sillä huolimatta ihmissusikirjojen runsaasta tarjonnasta, Pitkäkangas onnistui kirjoittamaan jotain ihan omaa. Muurien suojaamat kaupungit toivat mieleeni jotkut zombileffat ja -sarjat. Parasta kirjassa olivat kuitenkin hahmot. Pitkäkangas ei nimittäin kirjoittanut mitään suomalaista versiota Bellasta ja Edwardista, vaan hahmot kuulostivat kaikkine puutteineen todella aidoilta. Inka erityisesti onnistui herättämään sekä myötätuntoa että paheksuntaa ja hänen teinimäisen hätäiset päätöksensä ja toimensa aiheuttivat mahtavia käänteitä. Hyvä fantasianlukija, jos et ole vielä lukenut Kuuraa, korjaa tilanne mahdollisimman nopeasti. Minä jään nyt odottamaan niitä luvattuja jatko-osia!"

"No huhhuh! Luin Kuuran loppuun keskiviikkona, mutta on pitänyt vähän sulatella. Edelleenkin vain mielessä pyörii kirjan loppu ja fiilis on hämmästynyt, kun ajattelen kirjaa. -- On se suuri ilo, että kotimaisista nuorten- ja nuorten aikuisten kirjoista nykyään löytyy oikeita helmiä. Kuura menee ehdottomasti minun hankintalistalle!"

"Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen ja hieman kauhunsekaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Odotan jatkoa eli Kajoa ja miljöön vaihtumista Lahteen. Pidän Pitkäkankaan kielestä ja kerronnasta sekä tarinan omaperäisyydestä. Karin Niemen suunnittelema Kuuran kansi viehätti minua erityisesti." 

"Kuura on ehdottomasti yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista, enkä millään malttaisi odottaa keväällä ilmestyvää Kajoa! Erityisplussaa kannesta, joka on aivan ihanan kaunis piirroksineen ja turkooseine tehosteväreineen."

"Kuura on vahva trilogian avausosa, eikä kirjasta halunnut päästää irti ollenkaan - nautin sen lukemisesta jokaisella solullani. Toinen osa on ehdottomasti yksi odotetuimmista ensi vuoden julkaisuista. Onneks sitä ei tarvitse odottaa kovin kauaa."

"Vaikka fantasiakirja onkin, Kuura on jollain tapaa hyvin aito. -- Tarina vetää sataprosenttisesti mukaansa, eikä kirjaa olisi halunnut laskea kädestään, ei edes vaikka kello olisi ylittänyt kaksi yöllä."

"Kuura on mahtava tarina menettämisen pelosta ja rakkauden suunnattomasta voimasta, joka voittaa lopulta aina kaiken. Jopa pelon. Ja sen muistaminen on varsinkin nykymaailman tapahtumia seuranneena hyvä asia. Pelolle ei ikinä saa antaa valtaa ja Kuura on hyvä muistutus siitä. Kuura kertoo rakkauden rajattomasta voimasta ja siitä miten jotkut meistä ovat valmiita tekemään mitä hyvänsä kunhan heidän rakkaansa säilyvät hengissä."

"Ihmissudet oli Kuurassa tuotu uskottavan oloisesti keskelle muutoin normaalilta vaikuttavaa arkea. Tätä jännitin etukäteen eniten, sillä ihmissusikirjallisuus ei missään muodossa eksy kovin usein lukupinooni. Turhaa jännitin, sillä Kuuran ihmissudet toimivat mainiosti. Toivottavasti Inkan ja Aaronin tarina jatkuu, sillä Kuura oli erinomaista kesäviihdykettä ja lukisin mieluusti lisää hukkien sävyttämää fantasiaa."

"Parasta kirjassa oli ehdottomasti vähän uudenlaisempi näkökulma jo aika koluttuihin ihmissusiin, joka ei ollut liian romantisoitu. Ja Kuurankero. Kummatkin istuivat Suomeen täydellisesti ja kirjan maailma tuntui jopa ihan uskottavalta. Urbaanin fantasian ja paranormaalin romantiikan lisäksi tämä istuisi ajatusleikkinä mielestäni oikein mainiosti myös dystopia-genreen."

"Suosittelen teosta kaikille lukemista harrastaville nuorille ja miksei vähän vanhemmillekin, ja myös niille, ketkä eivät lähtökohtaisesti edes ole paranormaalin romantiikan ystäviä. Tässä tarinassa nimittäin on paljon muitakin ulottuvuuksia, ja se onnistuu myös välttelemään kliseitä suht tehokkaasti. 4-/5 tähteä, ja jään innolla odottamaan jatko-osia!"

"Kuura on virkistävää luettavaa. Jo alusta asti pystyy arvailemaan mihin suuntaan juoni kulkee, mutta tarina piipahtaa useaan otteeseen sivupoluilla ja nappaa sieltä mukaan aineksia, joita ei osannutkaan odottaa. Kirja on suunnattu nuorehkolle, noin täysi-ikäisyyden rajalla pyöriville lukijoille, mutta se ei sorru niihin nuortenkirjallisuuden kliseisiin, jotka ovat tuttuja varsinkin yhdysvaltalaisesta nuortenkirjallisuudesta."

"Alkuun epäilin tarinan olevan silkkaa paranormaalia teiniromanssia, mutta totuus valottui vähitellen. Vaikka mukana on kuumia tunteita, pelkästä teinien välisestä rakkausdraamasta ei ole kyse. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja persoonallisia, mutta eivät suinkaan aina miellyttäviä."

"Loppujen lopuksi tämä kirja oli paitsi sitä, mitä siltä kaikkien lukemieni kommenttien ja takakannen perusteella osasin odottaa - ja myös vähän enemmänkin. Tämä toimi mielestäni erittäin hyvin trilogian avausosana, vaikka toimisi myös itsenäisenäkin, sillä vaikka loppu tarjoaakin kutkuttavan lähtökohdan seuraavalle osalle, se ei jää raivostuttavalla tavalla auki. Pidän kirjaa varsin kiehtovana kuvauksena siitä, miten läheisensä pelastaakseen voi joutua tekemään anteeksiantamattomia ja erittäin vaikeita ratkaisuja, koska rakstaa niin paljon eikä halua luopua."

"Kuura on yksi tämän vuoden yllättäjistä hahmoillaan sekä juonenkulullaan ja juuri ennalta-arvaamattomuudestaan Kuura saa hurjasti pisteitä. Suuren suuri hatunnosto Pitkäkankaalle. Inkan ja Aaronin tilanteet jäivät molemmat tuskallisen tukalaan kohtaan enkä voi kirjan loppuun lukeneena sanoa, että tiedän mitä jatko-osa tuo tullessaan. Odotan sitä jo mielenkiinnolla."

"Kuura on kirjoitettu erittäin vetävästi ja kirjaa on vaikea laskea käsistään. Vietin kirjan seurassa viihtyisän junamatkan Helsinkiin ja tuntui kuin epämääräinen lukujumi olisi kadonnut. -- Myös kirjan loppu yllätti. Pidin kuitenkin siitä, kuinka kirja ei jäänyt ärsyttävästi kesken, vaan loppu oli eheä. Seuraaville osille on ehdottomasti tilaa, mutta tavallaan kirja toimii myös itsenäisesti." 

"Pitkäkangas kirjoittaa elävää, sujuvaa ja varmasti myös kohderyhmää miellyttävää kieltä, joka tempaa mukaansa. Kertojaratkaisut toimivat hyvin ja Kuura oli positiivinen lukukokemus. Vaikka paranormaalin romantiikan suosio lienee vähitellen hiipumassa, tällaiselle trilogialle on varmasti kysyntää."

"Kirjan päähenkilöissä on virkistävää rosoisuutta. Pitkäkangas uskaltaa lähteä pois pararomanssien tutuista kaavoista. Inkan hahmo erityisesti aiheuttanee lukijoissa inhoa, ärtymystä ja jakaa mielipiteitä. Hän on manipuloiva, itsevarma, mustasukkainen ja tasapainottelee protagonistin ja antagonistin rooleissa pitkin kirjaa. Toisaalta Inkassa on myös herkkyyttä ja haavoittuvaisuutta ja hänen rakkautensa pikkuveljeen ja Aaroniin tuntuu hyvin todelliselta. Inkan kertojaääni tuntuu hyvin autenttiselta. Minusta hän on kauhean mielenkiintoinen päähenkilö, juuri sellainen hahmo, joka jää nuortenkirjoissa turhan usein mustavalkoiseksi staistiksi."

"Kirjan rakenne on genreä ajatellen fiksu ratkaisu: siinä missä Inkan näkökulma ravistelee genren konventioita, toinen päähenkilö, Aaron, noudattaa perinteisempää genren kaavaa. Näiden äänien yhteissinfoniasta syntyy tarina, joka on toisaalta hyvin tyypillinen genrensä edustaja, ja toisaalta taas samaan aikaan hyvinkin omalaatuinen." 

"Toivon todella että Kuura löytää lukijansa runsaalla kädellä. Se on loppuun asti viilattu kirja, jossa on läsnä kaikki mitä nuorten aikuisten kirjalta voi toivoa: on fantasiaa, mielikuvitusta, romantiikkaa ja sujuvaa kieltä. Koska kirjailija on nuori, hän ilmiselvästi osaa kirjoittaa nuorille."

"Olen odottanut tätä kirjaa kuin kuuta nousevaa. -- Vaikka kaikkien henkilöiden tarinat eivät menneet toivomaani reittiä, pidän siitä, ettei tämä ole täysin kaikkien saman genren nuortenkirjojen kopio, vaan Kuura tarjoaa jotain ihan uutta ja omaa."

Kuva(c)Karin Niemi

Ei kommentteja